Tietoa, taitoa, turvallisuutta - Turvaa tielle -tapahtumassa

Viereltä katsoessa lumiaura oli valtava!

Kaikilla isillä ja äideillä on huoli aamuisin liikenteen seassa kouluun matkaavista pikkuisistaan. Pikkuisia ne ovat vielä vanhemmilleen isompinakin. Traagisia onnettomuuksia on sattunut viime vuosina ja yksi niistä sai lohjalaiset raskaan kaluston kuljettajat Joni Juholan ja Markus Hännisen jo syksyllä kiertämään kouluja kertomassa lapsille, mitä kuljettaja näkee suurensuuresta autostaan ja miten lapset osaltaan myös voivat vaikuttaa turvallisuuteensa liikenteessä. Aloite tuli Juholan yhdeksänvuotiaalta Alexandra-tyttäreltä.Raskaan liikenteen kuljettajatkin ovat isiä ja äitejä.

Nämä suloiset 2- ja 3 -vuotiaat sisarukset poseerasivat äitinsä ystävällisellä luvalla jäteauton vieressä demonstroidakseen, kuinka autonrenkaita pienemmät pikkukansalaiset, ja isommatkin, pitävät kuljettajankin tarkkaavaisuuden herkeämättä hereillä liikenteessä.

Olen innostunut, että pieneltä tuntuva, yksinkertaisen nerokas ajatus sai alkunsa Lohjalta. Olen varma, että jatkossa monilla paikkakunnilla järjestetään vastaavia tapahtumia. Ajatus sai jatkoa Turvaa tiellä - Lohja -tapahtumasta, missä aurinkoiselle Aurlahden kentälle kokoontui tänään näyttävä joukko erilaisia raskaan liikenteen ajoneuvoja, poliisi, sairaankuljetus ja palokunta ja monia muita liikenneturvallisuuden kanssa toimivia yrityksiä. Tapahtuma sai ansaitusti myös valtakunnallista julkisuutta.

Autokoulussa ei enää ajella tällaisille. Oma rakkauteni 70-lukua anhempiin amerikkalaisiin on hyvinkin ystävilläni tiedossa.

Arvaatteko muuten, mikä oli lapsille annettu tärkeä ohje liikuttaessa liikenteessä? Ihan yksinkertaisesti helppo oivallus: Ota katsekontakti kuskiin. Näin voi helposti varmistaa, että sinut on huomattu.

Kromia ja näkyvät, näyttävät takavalot. Harakka minussa tykkää!

Isoilla autoilla on paljon vaarallisia katvepaikkoja ja ne ovat hitaita pysähtymään. Niinpä yhteisen ymmärryksen luominen onkin liikenneturvallisuutta parantava oivallus. Lapset pääsivät itse näkemään, mitä kuljettajan hytistä todellisuudessa näkyy ja kuinka suuria ja raskaita, pitkiä ja painavia ajoneuvoja maanteillä liikkuukaan. Vierellä sestessä monen auton koko oli itsellekin yllätys, vaikka olen itse liikkunut liikenteessä jo öööö... sovitaan, että 25 vuotta.

Tämä kuului sarjaan todella piiiiiiiiiitkä yhdistelmä.

Ja kuten aina, poliisiauton takapaksiin oli jonoa lastentapahtumassa. Ventelän VPK:n pojat voisivat tulla meille kotiin järjestämään minut kaappini samalla tavalla kuin paloautonsa: kaikille tavaroille oma paikkansa selkeästi merkittynä. Toki järjestyksellä on palomiesten työssä ihan oma tärkeä merkityksensä. Ala siinä keskellä tulipaloa kyselemään kaverilta, missä kirves on.

Tulkaa pojat siivoamaan minun kaappini! Help!

Tyylikös hinausauto!

Autot oli pesty ja puleerattu kiiltäviksi. Jopa jäteauto. Lapsista oli hauskaa ja hyödyllistä päästä itse kiipeilemään hytteihin ja kuljettamoihin. Myönnän: niin minustakin oli.

Peili jäi kotiin. Niinpä kävin tässä lisäämässä huulirasvaa.

Keep up the good work!

Maito tulee lehmästä

Lumet ovat sulaneet ja blogi löytyi taas lumen alta. Sopivasti tuli tilaisuus käydä hienossa museossa, joten päätin jakaa kokemuksen, vaikka valitettavasti mahdollisuutta ei enää ole käydä tässä hienossa rakennuksessa tutustumassa suomalaisen maidon historiaan. Paikkahan on  Meijerimuseo Saukkolassa. Museo on Meijerimuseoyhdistyksen perustama, mutta yhdistyksen lopetettua toimintansa se siirtyi Valiolle.

Nummi-Pusulassa sijaitseva meijerimuseo on jykevä jugendhenkinen rakennus 1900-luvun alkuvuosilta

Rakennus jo sinänsä on upea. Se on yli satavuotias tyylipuhdas jugendrakennus, jossa on jo aikoinaan toiminut Nummen Osuusmeijerinä. Se on kauniisti remontoitu ajan henkeen. Aika tuntuu pysähtyneen siellä. Melkein voi kuvitella, että työntekijät ovat vain hetkeksi poistuneet.

Suomi on elänyt maidosta kautta historian, ja maitotuotteet ovat Suomessa peruselintarvikkeita. Suomi on maidontuotannon edelläkävijöitä, sillä kaikkialla Suomessa kasvaa nurmea karjan rehuksi, ja puhdasta juomavettä on riittävästi. Tästä johtuen maidon parissa on luotu uraauurtavia läpimurtoja ja jopa Nobel-palkinnon arvoisia innovaatioita.

"Akateemikkoja on vain Neuvostoliitossa." A.I. Virtanen

Museon alakerta kertookin maidon- ja juustontuotannosta koneineen. Toisessa kerroksessa on kronologisesti etenevä näyttely kuvineen, joka esittelee toisaalta vanhemman meijeritoiminnan  vaiheita Suomessa, toisaalta voin- ja juustonvalmistusta. A.I. Virtasen työstä kerrotaan myös. Hän sai Nobelin palkinnon 1945 väkirehukeksinnöllään, jonka avulla lehmien talvimaidon laatu pysyi samalla tasolla kuin kesämaidon. AIV-rehu takasi tuoreen ja runsaasti valkuaisaineita sisältävän rehun säilömisen talveksi.

Tämä näyttää kyllä enemmän laseraseelta kuin joltain maidonjalostukseen liittyvältä koneelta.

 Valitettavasti maailma muuttuu ja Valio on päättänyt luopua museosta ja rakennuksesta. Sinne ei siis enää pääse. Se olisikin ollut erinomainen ja kiinnostava kohde kertoa vaikkapa lapsille, mistä maito oikeasti tulee ja mitä sille on jo ammoisista ajoista alkaen tehty jatkojalostuksen suhteen. Museon vanhat tuotepakkaukset herättävät minun sukupolvelleni lapsuusmuistoja.

Valtava Emmental-juustokiekko vuodelta 1965. Tätä sanoisin jo hyvin kypsytetyksi juustoksi.

Vanha voipaketin käärimiskone on kerrassaan erikoinen vekotin ja rakennuksen arkkitehtuuri kaunis. Käynti museossa toi lapsuuden kesät mummolassa mieleen. Enää ei edes usein näe auton ikkunasta laitumella märehtiviä lehmiä, joka oli vielä 70-luvulla yleinen näky.

Ennen oli kaikki kauniimpaa, ihan vain tuotelogotkin koneissa.

 

Seinät ovat täynnä hauskoja karikatyyrejä entisaikojen osuusmeijerien hallintoneuvostoista ja muista meijerialan nimistä.
En muuten löytänyt yhtään naista. 

Harmi on, jos tämä paikka katoaa. Adolf Ehrnrootkin on sanonut:"Kansa joka ei tunne menneisyyttään, ei hallitse nykyisyyttään, eikä ole valmis rakentamaan tulevaisuutta varten." Valio ottaa vastaan ideoita ja tarjouksia tästyä upeasta paikasta.

Paratiisimyytti elävänä

Opin tänään uuden sanan: dendrologia. Kävin nimittäin arboretumissa. Hui, olen kirjoittanut vasta kaksi lausetta ja jo kummassakin on sivistyssana. Dendrologia tarkoittaa puuvartisten kasvien tutkimista. Ja arboretum on puulajipuisto.

Tuohituomi, Prunus Maackii, satumaisen kullanvärinen runko

Paikka, jossa kävin on Arboretum Magnolia, uusi lohjalainen käyntikohde Lohjanjärven rannalla Karkalissa. Se on alkanut kahden ihmisen intohimoisesta puuharrastuksesta. Suvi Pohjola-Stenroos ja Esa Stenroos ovat nyt avanneet puistonsa vieraiden käydä.

Puiston koko on noin 3 ha. Siellä on puita, pensaita ja perennoja eri puolilta maailmaa. Puisto on avoinna sopimuksen mukaan. Puistossa on suuri määrä muun muassa japanilaisia ja kiinalaisia puita, joita ei kasva muualla Suomessa. Yhteensä puuvartisia kasveja on alueella yli tuhat. Arboretum Magnoliaa hoidetaan puistona, jossa on puiden ja pensaiden lisäksi runsaasti monivuotisia kukkia sekä sipulikasveja. Suurin osa kasveista on merkitty havainnollisin kyltein, joissa on älypuhelimella katsottavat QR-koodit lisätiedon hankintaa varten.

Perheen kissaharrastus näkyy hienovaraisesti kissafiguureina siellä täällä, mutta ei mitenkään päällekäyvästi. Kissa onkin puutarhaan sopiva symboli. Kissakaan ei koskaan paljasta kerralla koko salaperäistä olemustaan.

Tänään oli usvainen, sateinen päivä. Vesipisarat kimmelsivät pienten timanttien lailla kasvien lehdillä. Kesällä puisto on erilainen, auringonpaisteella se on taas erilainen ja kohta alkavan ruskan myötä se jälleen vaihtaa ilmettä. Lokakuussa siellä on pakko käydä! Syksyn väriloisto on nähtävä ja koettava.

"Puutarha, ihmisen tekemä. Multa hoidettu monin käsin. Elävä maa, jota täytyy ruokkia. Mato, sokea renki, tekee hyvää työtä. Ja vehreys kasvaa, nuppu varoen avautuu raskaaksi kruunuksi varrelleen. Tuoksu, joka illan pimetessä voimistuu humisee täyttymätöntä ikävää. Tulee yö. Rastas soittaa hiljaista huiluaan. Taivaalle on joku nostanut tähden. Yhden vain. Kukka huokaa. Kerran vain."
- Hannu Mäkelä

Vastapäätä on Karjalohja ja Päiväkumpu.

Lohjalaiset matkailutoimijat saivat tutustua Arboretum Magnoliaan ja Marja Mellinin puutarhaan. 

Marja Mellinin puutarha sijaitsee 800 m päässä Magnoliasta. Sekin on uusi, ihastuttava puutarhakäyntikohde. Siellä on paljon veteen liittyviä elementtejä ja lammikoita. Siellä viihtyvät sammakot ja vaarattomat, kauniit rantakäärmeet sulassa sovussa ihmisen kanssa.

Pihan kruunaa ehdottomasti kesäpäiväunipaikka, harsonohuin verhoin ympäröity maja, jossa on mitä mukavin kesäisten päiväunien ottopaikka. Sellaista en ole missään muualla koskaan nähnyt. Saatan kuvitella helteisen yön, jolloin rauhaa ei saa missään sisällä, ja maja tarjoaa viileän suojan kuunnella kesäyön ääniä.

Marja on omien sanojensa mukaan näpertelijä, ja suunnittelee Tylypahka-tyyppisiä pieniä yksityiskohtaisia miljöitä ensi kesäksi puutarhaansa.

Ja eikö allaoleva keinu ole maailman romanttisimpia paikkoja hääkuvalle!

Ihminen ei pääse puutarhan ja luonnon kaipuustaan. Se on osa paratiisimyyttiä. Enkä paljasta koko myyttiä nyt.

Mönkään mennyt muinaistulten yö - korvikekuvia

Olin odottanut hartaasti pitkän tauon jälkeen kuvausreissua muinaistulten yöhön, kesäkauden mökkipäättäjäisiin eli venetsialaisiin. Valitettavasti en ennakkolupauksista huolimatta päässyt järvelle, mutta tässä muutama öinen kurja korvikekuva.

Pakkasin karvaiset henkivartijani auton takapenkille ja kurvailin puolen yötä sitten rannalta toiselle ulkoiluttaen koirat ja kameran. Tänä yönä oli erikoisen hyvä olla yksin.

Liessaaaren sillalta Multaanpäälle ja Kalkkisaarille

Liessaaren silta on Lohjan kauneimpia maamerkkejä.

 

Oli upea täysikuu. Odotin koko ajan, että kynnet alkavat kasvaa, muutun karvaiseksi ja alan ulvoa kuulle. Verenhimoinen olinkin jo venekyytini petettyä. Urbaanien fifieni seura rauhoitti. Toinen olisi varmaan välttämättä halunnut lukea karttaa ja toinen toimia kuljettajana. sillä molemmat olivat siirtyneet aina etuistuimille palatessani autolle.

Aurlahden ranta oli hiljainen lukuunottamatta muutamaa nuorta pussailevaa lemmenparia ja palokuntaa, joka puuhaili jotain rannassa. Kiipelyteline saa minussa aina aikaan vastustamattoman halun matkustaa jonnekin, joka olisi yhdistelmä rantaa, Pariisia ja lämpimiä öitä.

Illan synkkyyteen sopi myös hautausmaavierailu. Siellä on aina hienoa. Ismo Alanko on laulanut tähän kuun valaisemaan yöhön sopivasti:

Mä tuijotan kiveä jossa seisoo
kuolleen miehen nimi
tänne mä päädyn itsekin
vaikka kuinka riuhtoisin
vaikka linnoissa herrana kulkisin
käskyjä jakaisin
niin multaa suussa makaisin
lopulta kuitenkin

BÖÖÖÖ!

Tyttöjen päivä Mustion lummepolulla

Mustion linna on aina takuuvarma paikka ulkoiluttaa kameraa. Tänään päivään tuli tyttöjen näkökulma, kun siepasin mukaan oman teinini ja vierailulla olevan kummitytön. Sataa tihkutti. Kuten koko kesän, enemmän tai vähemmän. Teemaksi sopi runoilija Ilpo Tiihosen teksti: “Sinä iltana sataa, ja puistikoissaan / kulkee heinäkuu nostellen harteitaan”.

Ruusut

Linnan erikoisuus on rannalta alkava kelluva lummepolku, sata metriä pitkä kelluva kävelylaituri, jonka molemmin puolin monenväriset ja monenlajiset lumpeet kukkivat. Vielä ei ole niiden paras aika, vasta ehkä elokuun lopulla ja syyskuussa, mutta kaunis se on jo nyt. Sateella ja pilvisinä päivinä lumpeet sulkevat kukkansa.

"Sinä iltana sataa, niin arvaamaton
niinä päivinä heinäkuun hellyys on
kun näkymättömin kirjoittaa musteellaan
verenkarvaista lausettaan." (Ilpo Tiihonen)

Kaislikkoon oli karannut jonkun uimarengas.

Melkain kuulee kuvassa sateen ropinan.

Rannan huvimajassa oli hetken aikaa uusi veistos.

Tunnelma Mustion linnan puutarhassa on sadepäivänä sademetsämäisen runsas ja vihreätäkin vihreämpi. Puut pisaroivat ja kiiltävät vhreää. Ilmassa on haikeutta: kesäloman viimeiset päivät ovat edessä.